Skip to content
KEIKAT 040 7547591 gospelcovertajat@gmail.com

Gospel Covertajat on vuonna 2002 perustettu jyväskyläläinen yhtye, johon kuuluu konsertin sisällöstä riippuen kolme tai neljä monipuolista musiikin ammattilaista.

Hannes Asikainen

KITARAT JA LAULU

Akustisen kitaran soinnin päälle rakentuvat monet yhtyeen sovitukset. Kitaroina teräskieliset ja klassinen, erilaisilla efekteillä maustettuna. Tekee virsistä taidetta ja kanttorina osaa yhdistää tuttujen virsien sanat oikeisiin numeroihin.

Mikko Miettinen

LAULU, HUILUT JA PILLIT

Välittää viestiä ja tunteita laulamalla. Tuo eloisuutta ja luo värejä yhtyeen musiikkiin soittamalla erikokoisia huiluja, tinapillejä ja muita puhaltimia. Lauluntekijänä säveltää yhtyeelle tarvittavat puuttuvat kappaleet.

Esko Turpeinen

KITARAT, LYÖMÄSOITTIMET JA LAULU

Soittaa teräskielisiä- ja sähkökitaroita sekä erilaisia lyömäsoittimia, riippuen mitä kulloinkin tarvitaan. Musiikin moniottelijana ja ääniteknikkona vastaa myös yhtyeen musiikin tallentamisesta ja miksaamisesta.

Ilona Rimpilä

BASSOT JA LAULU

Luo musiikkiin tarkan ja polveilevan pohjan, jonka tahdissa muiden on helppo levätä ja hengittää. Omaa tarkan korvan ja näkee musiikin väreinä. Kontrabasson soittaja, joka taitaa myös jousisovitusten tekemisen.

Back To Top